Seinäjokelainen akkualan erikoisliike Akku-Ania ja Flinkenbergin maahantuoma Optima Batteries päättivät yhdessä jatkaa yhteistyötä rallin SM-sarjaa kiertävän Team Kasingin kanssa.

”Kuluva vuosi 2019 oli menestyksekäs. Yhteistyö Teamin kanssa sujui hienosti ja näkyvyyttä tuli laajasti ympäri Suomen. Päätös jatkaa sopimusta vuodelle 2020 oli helppo.” kertoo Flinkenbergin Optimaa edustava Pertti Suhonen.

Team Kasing ajaa rallin SM-sarjaa sen kovimmassa SM1 -luokassa, ns. tehdasautoluokassa. Ajokkeina on uusinta R5-kalustoa mm. Ford, Hyundai ja Skoda. Team Kasingin tallista löytyy Skoda, jolla on ajettu nyt kaksi vuotta.

”Auto on tullut tutuksi vajaan parin vuoden aikana ja istuu käteen mukavasti. Koko ajan autoa pyritään viemään eteenpäin ja paikoilleen ei jäädä polkemaan” kertoo auton kuljettajana toimiva Jukka Kasi.

Rallin SM-sarjaa ajetaan kuusi osakilpailua vuonna 2020. Sarjan aloittaa tammikuussa Artic Lapland -ralli, paremmin Tunturirallina tunnettu kaksipäiväinen koitos. Talvella huristellaan kolme osakilpailua ja kesällä toiset kolme.

Tunturirallin osallistujalista on kovaa luettavaa; mm. Kalle Rovanperä, Waltteri Bottas ja koko viime vuosien SM-kärki Asunmaa-Salo-Lindholm ym. ovat starttaamassa kisaan.

”Kyllä sarjassa saa ajaa kaasu pohjassa, jos aikoo kymppikerhoon päästä. Olemme monen vuoden ajan tässä onnistuneet ja en näe esteitä, etteikö sama tahti jatkuisi ensi vuonnakin” kertoo Kasi.

”Rallissa ja firman pyörittämisessä on kyse hyvin pitkälti samoista asioista. Myydään sitten akkuja tai ajetaan kilpaa niin etukäteen tehdään se työ, että voi H-hetkellä keskittyä olennaiseen”.

Akku-Anialla tulee 50 vuotta täyteen vuonna 2020 ja Optimaa on myyty siitä ajasta yli 20 vuotta. ”Optima sopii hienosti tähän rallikuvioon – kun haetaan maksimaalista tehoa ja varmuutta, niin silloin laitetaan Optimaa” kertoo Akku-Anian yrittäjä Henri Ania.

Lievestuorelainen Printsport Eero Räikkösen johdolla hoitaa totutusti tiimin huollot. Tehdaskilpureita ei voi enää huoltaa kuka tahansa, vaan ne vaativat koulutetun henkilökunnan. Printsport on alan ammattilainen ja kiertänyt useamman vuoden niin rallin SM-, EM- kuin MM-sarjaa.

Team Kasingin suorituksia voi seurata www.teamkasing.com ja Akku-Anian sivut löytyvät www.akkuania.fi